Kivilinnasta Himalajan harjanteille
Voi, kuinka inspiroiva matka meillä olikaan. Kolme erilaista – ainutlaatuista – kohdetta, joita yhdistää unelma ja niiden toteuttaminen. Näiden unelmien luojat ovat poissa, mutta muisto heistä elää vahvana kuin jykevä kivilinna, herkkänä kuin käsin maalattu keramiikka ja lempeänä kuin äänimaljan värähtely.
Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä näimme sekä kuulimme tunteita ravisuttelevia tarinoita luovuudesta, sinnikkyydestä ja intohimosta omia unelmia kohtaan. Ja kuinka tärkeää onkaan se, että tarina jatkuu lähimmäisten ja ystävien ansiosta, tarjoten yhä mahdollisuuden tutustua unelmien luojiin ja heidän uskomattomaan elämäntyöhönsä.
Oli sydäntä lämmittävää tarjota osallistujille tutustuminen näihin upeisiin kohteisiin, joissa kukaan ei ollut käynyt aiemmin. Päivän ensimmäinen kohde onkin ollut avoinna yleisölle vasta tämän vuoden heinäkuusta ja sijaitsee syrjässä, joten tänne ei eksy edes vahingossa.
SEPPÄ JOKA RAKENSI KIVISEN LINNAN
Ajatus kivilinnan rakentamisesta oli kytenyt hänen sisimmässään jo kauan ennen kuin yhtäkään kiveä oli nostettu kalliolle. Se oli kulkenut mukana vuosikymmeniä uskaltautumatta esiin.
Lopulta seppä ei voinut enää hillitä sisimpänsä ääntä. Luovuus oli päästettävä irti, puhumaan hänen käsiensä kautta.
Tästä intohimosta, rakkaudesta raakaan työhön, sitkeydestä ja periksiantamattomuudesta syntyi linna metsän keskelle. Se on yhden miehen unelman tulos, jota ei koskaan saatu valmiiksi ja jonka ei koskaan ollut tarkoituskaan valmistua. Kertomus ihmisen keskeneräisyydestä, tarina, jota kiviseinät kuiskivat.
Nyt taiteilijan sielu elää näissä seinissä ja hänen työssään. Se on hakattu kiveen, isketty rautaan ja sorvattu puuhun. Siinä on kaikki se kauneus, jota hän ei osannut sanoiksi puhua ja kaikki se tuska, joka hänen sieluaan korvensi.
Elämän kauneus.
Yllä oleva teksti löytyy kivilinnan sisäseinältä, kiteyttäen tarinan suuresta unelmasta, jonka uniikin luomistyön voimasta sanat eivät riitä kertomaan. Tämä kohde on nähtävä itse, koettava ja kohdattava.
Linja-autossamme kuului monia hurmioituneita henkäisyjä ajaessamme Mustan Raudan Linnan pihalle. Niin yllättävä ja uskomaton näkymä kohtasi meidät keskellä metsää. Kun olimme toipuneet yllätyksestä, meidät otti vastaan linnan luojan, edesmenneen seppämestarin Matti Kelkan, tytär Anniina Kelkka. Saimme nauttia kahvista ja herkuista pajakahvilan elävän tulen lämmössä, josta siirryimme itse linnan sisälle.Jätimme kivilinnan taaksemme, mutta talletimme sen sydämiimme jatkaessamme matkaa kohti Loimaata. Söimme maistuvan lounaan Loimaan Seurahuoneella, missä jälkiruokana oli osuvasti rikkaita ritareita – miten täydellinen annos linnavierailun jälkeen!
Seuraava unelmakohde aiheutti vierailijoissaan erilaisia tunteita kuin rouheassa kivilinnassa, sillä pääsimme tutustumaan satumaiseen ja herkkään keramiikkaan. Persoonallinen, arkkitehtuuristaan tunnettu taiteilijakoti Ateljé Heljä oli rakastetun keramiikkataiteilijan, professorin ja kirjailijan Heljä Liukko-Sundströmin sekä hänen ystävänsä ja kollegansa, keraamikko Olli Vasan suuri unelma.
Meidät vastaanotti Heljän tytär, valloittava Sannakaisa, joka sai varmasti jokaisen meistä rakastumaan Heljään ja hänen taiteeseensa. Kuulimme uskomattomia tarinoita hänen äidistään, ja ne saivat meidät janoamaan lisää tietoa taiteilijasta ja hänen elämästään. Näimme joka puolella taiteilijakotia uskomattoman kauniita, uniikkeja teoksia tuttujen pupuhahmojen lisäksi – keittiön välitilaa unohtamatta. Laskimmekin leikkiä, että nyt monella menee keittiö uusiksi, kun haluamme taidetta laattoihin. Ei huono idea ollenkaan, vai mitä?
Keramiikan lisäksi Heljä kirjoitti ja kuvitti kaikkiaan 11 kirjaa. Ne koostuvat pääosin herkistä, viisaista ja lämminhenkisistä lasten satukirjoista, jotka kietoutuvat tiiviisti yhteen hänen keraamisen taiteensa kanssa. Taiteilija toteutti kuvituksen ensin keramiikkateoksena, joka kuvattiin ja vasta sitten siirrettiin kirjaan. Taiteilijakodin seinällä on esillä Heljän äidin elämäntarinaan perustuvan Korkealla päällä pilvien puutarha sininen -kirjan keramiikkateoksia.
Kuulimme myös tarinan merikontista, joka seisoi Sannakaisan lapsuudenkodin pellolla pitkään kolkkona ja rumana, näkyen häiritsevänä ateljeen suurista ikkunoista. Heljä tuohtui näystä ja maalasi kontin täyteen pupuja ja satuhahmoja. Sannakaisa pohti, että olisi hienoa tietää, missä kontti on nykyään ja ovatko hahmot vielä seikkailemassa sen kyljissä.
Sannakaisa sanoi äitiään lämmöllä "keramiikan Katri Helenaksi", mikä onkin osuva vertaus. Heillä molemmilla on poikkeuksellisen paljon yhteistä suhteessa suomalaiseen sielunmaisemaan, herkkyyteen ja kansansuosioon. Vaikka he tekivät elämäntyönsä eri taiteenaloilla – Heljä saven ja keramiikan parissa, Katri Helena musiikin ja laulun – he molemmat koskettavat täsmälleen samoja suomalaisuuden ydinsäikeitä.
Meidän kaikkien toiveena on Sannakaisan tavoin se, että taiteilijakoti säilyy elävänä kulttuurikohteena Heljän omien toiveiden mukaisesti. Miten ihana ja sadunomainen taiteilijakoti, unohtamatta hyvin persoonallista arkkitehtuuria, kauniine maalauksineen.
Vielä oli matkaa Himalajan harjanteille, joten suuntasimme linja-auton keulan kohti vuoristoa. Tai no aikamme ei riittänyt ihan sinne asti, joten pysähdyimme Tiibetin taiteen keskukseen. Tämä ainutlaatuinen taidemuseo ja kulttuurikeskus toimii vanhassa kansakoulussa, ollen Suomen ainoa puhtaasti tiibetiläiseen taiteeseen erikoistunut museo.
Keskuksen perustaja on edesmennyt säveltäjä, muusikko, kuvataiteilija ja meditaatio-opettaja Pekka Airaksinen. Museon kiehtova taidekokoelma on kokonaisuudessaan Pekka Airaksisen pitkäaikaisen keräilytyön tulos. Keräilyn hän aloitti jo vuonna 1974. Keskuksen synty ja tausta heijastavat vahvasti Airaksisen unelmia, Tiibetin taiteen talon ollen täydellinen piilopaikka luovuudelle.
Saimme museo-opastuksen keskuksen syntyyn vahvasti vaikuttaneelta museojohtajalta, Maarit Vainiolta, joka soitti meille myös upeaäänisiä, harmonisia ja rentouttavia äänimaljojen sointuja. Aikamme ei olisi riittänyt kaikkien esineiden ja tiibetiläisen kulttuurin sisäistämiseen, mutta saimme muun muassa kuulla tiibetinbuddhalaisuudesta sekä ihailla sen synnyttämiä pyhiä esineitä: upeita Thangka-rullamaalauksia, jumalkuvia ja pronssisia buddhanpatsaita sekä rukousmyllyjä.
Uskontoon kuuluu vahvasti myötätuntoinen ja rakastava lempeys itseä kohtaan. Moderni tulkinta vanhoista kirjoituksista voisi kuulua näin: "Voit etsiä koko maailmasta jotakuta, joka ansaitsee rakkautesi ja hellyytesi enemmän kuin sinä itse, mutta et löydä sellaista ihmistä mistään. Sinä itse, omassa kokonaisuudessasi, ansaitset oman rakkautesi ja hellyytesi."
Saimme tällä matkalla kokea uskomattomia kulttuurielämyksiä, jotka jäävät muistoihimme pitkäksi aikaa – kenties iäksi. Lämmin kiitos matkaan osallistuneille sekä kohteille, jotka avasivat ovensa meille täynnä rakkautta ja kunnioitusta unelmien luojia kohtaan ❤️
