Taidetta paperista rosteriin

10.05.2025

Olemme matkojen järjestäjinä äärimmäisen kiitollisia siitä, että pääsemme esittelemään upeita kohteita osallistujille sekä tapaamaan taiteilijoita sekä kulttuuripalveluiden tuottajia henkilökohtaisesti, jolloin taide sekä kohteet ja tarinat niiden takana saavat syvyyttä elämyksille. Paras palaute on aistia osallistujien ilo ja innostus sekä kuulla kiitoksia siitä, että kohteet ovat hyvin valittuja.   

Tämänkertainen matkamme sisälsi jälleen taidetta monessa eri muodossa ja vaikka pääkohteet olivat osallistujille tiedossa, päivään mahtui myös yllätyksiä. Vesa Tainion uskomattoman upea sekä laaja näyttely entisen Euran Paperin pakkaustuotteista loi jokaiselle meistä nostalgisia muistoja ja ajelu taiteilija Kyösti Iitin Enkelipuistoon – kirjaimellisesti keskelle ei mihinkään – herätti jo uskon puutetta perille löytämisestä, mutta joka kerta, perille päästyämme, alati uudistuva puisto saa vierailijat huokailemaan ihastuksesta.


Ensimmäinen tutustumiskohteemme oli Euran entinen pappila, joka ei normaalisti ole avoinna yleisölle. Aiemmasta vierailustamme pappilaan voit lukea täältä

Monelle osallistujalle kohde oli mieluisa, sillä esillä oli tuttuja pakkauksia, joista osa herätti jopa makumuistoja kielen kärjelle. Omistajan, Vesa Tainion, kokoelma on niin laaja, että olisimme voineet ihailla pakkauksia tuntikaupalla, näkemättä siltikään kaikkea. Arvostamme suuresti sitä, että Vesa on koonnut tämän upean näyttelyn. 

Löydätkö sinä tuttuja pakkauksia alla olevista kuvista?

Nautimme jälleen kiireettömästi pappilan tunnelmasta ja kuulimme tarinoita niin Tainion suvun, kuin rakennuksen historiaankin liittyen. Myös Pappilanmäen kalmisto ja siihen liittyvät kaivaukset olivat kiehtovaa kuunneltavaa. Nautiskelimme kahvia, piirakkaa ja Euran rinkilöitä kirjaimellisesti aarteiden päällä. 


Meille on tärkeää, että asiakkaillemme ei tule tunnetta, että matkan aikana on kiire juosta kohteesta kohteeseen ja paljon jää sen vuoksi kokematta. Siksi rakennamme päivän ohjelman aina väljäksi ja varmistamme, että aina on aikaa myös yllätyksille.

Tällä matkalla pysähdyimme yllättäen vierailemaan kuvataiteilija Annette Juuselan ja runoilija Ismo Viljasen luona, heidän autotallikirppiksellään, joka aukeaa virallisesti kesäkuussa. Annette kertoi omasta taiteestaan, jota oli myös esillä, ja pääsimme osallisiksi sanataiteesta, Ismon lausuessa kirjoittamiaan runoja, jo lämmittävästi paistavan auringon ympäröimänä. 


Seuraavaksi suuntasimme Kauttuan Ruukinpuistoon ja kartanolounaalle Ruukinkartanoon. Lounas oli jälleen kerran todella maistuva ja leppoisa tunnelma jatkui myös hienossa kartanomiljöössä. Matkalla kerroimme vanhan ruukkialueen historiasta, unohtamatta Valkea neito -kummitustarinaa.


Maittavan aterian ja pienen jaloittelun jälkeen jatkoimme matkaa kaunista rantatietä pitkin kohti Enkelipuistoa. Itseoppinut taiteilija Kyösti Iitti otti meidät vastaan, kuten aina, avoimin sydämin ja innostaen vieraita taiteen sekä laulujen äärelle. 

Joka kerta vieraillessamme puistossa, tuottelias taiteilija on luonut jotain uutta ja näkemistä sekä kokemista riittää pitkäksi aikaa. Istuimme lavan äärellä kuuntelemassa taiteilijan teosesittelyä, jota säesti Kyöstin laulelmat, joihin pääsimme myös itse osallisiksi. Mikäli kiertäisimme puistossa ilman taiteilijan esittelyä, teokset jäisivät vajaiksi, sillä jokaisella niistä on tarina kerrottavanaan.

Viihdyimme puistossa pitkään huumaantuneita kaikesta näkemästämme ja uskaltautuipa yksi osallistujista kipuamaan myös Futuro-taloon, joka kohoaa korkeuksiin, kauniin lammen äärellä. Sen lisäksi, että Kyösti on itse kaivanut lammen, hän on myös yksin nostanut "avaruustalon" paikoilleen. Uskomaton taidepuisto, uskomaton taiteilija. 


Kotimatkalla poikkesimme vielä kahville, vastaleivottujen munkkien kera, Virttaan Siilinpesään, jolla on myös pitkä historiansa. Jälleen kerran kahvihetki sai kiitosta matkaan osallistuneilta – erityiskiitos gluteenittomista munkeista, jotka todella maistuivat munkeilta.

Päivä kului jälleen kuin siivillä, kiitos hyvän matkaseuran ja loistavien kohteiden.